MELONTARETKIÄ KAJAKEILLA JA KANOOTEILLA
Melonta on viime vuosina noussut yhdeksi nopeimmin kasvavista liikuntalajeista ja eri muodoissaan se onkin monipuolista liikuntaa, joka soveltuu lähes kaikille. Melonta on koko perheelle sopiva, ympäristöystävällinen ja edullinen harrastus. Melottaessa ei synny päästöjä ja vesille voi lähteä vaikka lähimmästä rannasta. Harrastuksen alkuun pääsee edullisesti esim. vuokraamalla tai osallistumalla ohjatulle melontaretkelle.
Alla muutamia valmiita melontaretkiä. Retket räätälöidään tarvittaessa asiakkaan toiveiden mukaiseksi.
RAUMANMEREN MELONTARETKI
Retken aluksi tutustumme erilaisiin melontakalustoihin ja käymme läpi varusteet, sekä turvallisuusasiat.
Opettelemme myös tarvittaessa melonnan perusteita, joten sen vuoksi tämä retki on erittäin hyvä vaihtoehto aloittelijoilla ja vähän meloneille Retkemme alkaa Saharannan uimarannalta, josta suuntaamme matkamme kohti lähisaaria. Melonnan aikana ohjaajanne antaa vinkkejä melontatekniikasta ja kajakin käyttäytymisestä. Tauolla keitämme nokipannukahvit, jonka jälkeen suuntaamme takaisin Saharantaan.
Aika: 1.5- 31.10
Kesto: noin 3h
Hinta: 45€ / hlö sis.alv.
Hintaan sisältyy: kanootti tai kajakki, aukkopeite ja mela, sekä melonnanohjaus koko retken ajan.
Nokipannukahvit.
Valinnaiset palvelut: Mahdollisuus myös vain melonnankokeiluun. Eräruokailut/eväät.
Rajoitukset: Henkilömäärä min 3 hlö tai 100€ – max 20 hlö.
* Isommille ryhmille sopimuksen mukaan.
* Erityisruokavalioista ilmoitettava etukäteen.
* Retkeläisten huomioitava säänmukainen varustus.
MELONTARETKI
Kylmäpihlajaan(säävaraus), Kuuskajaskariin(säävaraus), Reksaareen, Kalamajalle tai muuhun lähialueen kohteeseen.
Aika: 1.5- 31.10
Kesto: 3-6h
Hinta: 70€ / hlö sis.alv.
Hintaan sisältyy: kanootin tai kajakin ja niiden kuljetuksen, aukkopeitteen ja melan, sekä melonnanohjauksen koko retken ajan.
Nokipannukahvit ja retkieväs kuuluvat hintaan.
Rajoitukset: Henkilömäärä min 5 hlö tai 300€ – max 15 hlö.
* Isommille ryhmille sopimuksen mukaan.
* Erityisruokavalioista ilmoitettava etukäteen.
* Retkeläisten huomioitava säänmukainen varustus.
HUOM! Lähtöpaikka retkelle sovitaan vallitsevien olosuhteiden mukaisesti. Retken voi myöskin toteuttaa yhdensuuntaisesti.
KANOOTTIKISAILU
Leikkimielinen kanoottikisa voidaan toteuttaa lähes joka paikassa, jossa on melomiseen soveltuva vesi lähellä.
Henkilömäärä: 10-30 hlö
Jokainen pääsee melomaan vähintään kaksi lähtöä ja paremmin menestyvät, jopa kuusi lähtöä. (sis. 4 kpl kahden hengen kanootteja, melat, pelastusliivit, kypärät, radan teko, ohjaajan.)
MELONTARETKI KAUNISSAAREEN
Melontaretki alkaa Vuojoen Kartanon sillalta, josta melotaan oppaan johdolla Eurajokea pitkin merelle. Matkaa Eurajoen Kaunissaareen on noin 7,5 km. Paikan päällä nautimme nokipannukahvit ja eväät, jonka jälkeen patikoimme saaren luontopolulla ja tutustumme saaren mielenkiintoiseen historiaan. Paluumatka Verkkokarin rannalle on noin 3 km, josta autokuljetus takaisin Vuojoen Kartanolle. Kovalla tuulella retki alkaa Hankkilan sillalta, jonne autokuljetus. (Melontamatka yht. n. 11 km)
Aika: 1.5- 31.10
Kesto: Kokonaiskesto on noin 3-4h
Hinta: 70€ / hlö sis. alv.
Hintaan sisältyy: Kanootti tai kajakki, aukkopeite ja mela, melonnanohjaus koko retken ajan, nokipannukahvi tai -tee ja retkieväs sekä kuljetus takaisin Vuojoen Kartanolle.
Valinnaiset palvelut: Mahdollisuus myös lyhyempään melontaretkeen, jonka kesto n. 2,5 h. Ruokailut
Rajoitukset: Henkilömäärä min 5 hlö tai 300€ – max 15 hlö, isommille ryhmille sopimuksen mukaan, erityisruokavalioista ilmoitettava etukäteen, retkeläisten huomioitava säänmukainen varustus.